Kohti joustavaa oppimista!

Tapasin viime syksynä Sveitsissä 16-vuotiaan nuorukaisen, joka oli juuri aloittanut kisällinä kolmannen polven metallialan perheyrityksessä. Daniel oli innoissaan työpaikastaan. Hän kertoi saavansa työkorvausta noin 500 frangia (440 euroa) kuussa. Sehän ei riittänyt edes soluasunnon vuokraan!

”Ei hätää. Tämä on investointi”, Daniel totesi. Hän kertoi, että kolmen vuoden päästä hänen palkkansa olisi 5000 frangia, eli nolla perään. Työpaikka olisi varma ja hän olisi haluttu työntekijä ”missä tahansa”.

Aika kova suoritus, sanoisin. Jo alle kaksikymppisenä Danielin palkka olisi tuntuvasti yli suomalaisen keskiansion. Danielin kanssa samaan aikaan oli aloittanut neljä muuta; kolme Danielin kaltaista nuorukaista ja yksi nelikymppinen Italiasta muuttanut entinen bussikuski.

Miksei meillä ole vastaavaa oppisopimuskulttuuria kuin Saksassa tai Sveitsissä? Mikään sitä ei estä!

Työssäoppimisen on oltava mahdollista ihan kaikille, missä tahansa elinkaaren vaiheessa ja riippumatta siitä, mikä ihmisen tausta on. Ennen muuta meidän on palautettava kulttuuri, jossa arvostetaan ammattiosaamista ja käsillä tekemistä. Kulttuuria ei luoda lainsäädäntömuutoksilla, mutta lakia on muutettava sellaiseksi, että teemme tilaa monenkirjaville poluille työelämään. Ihmiset luovat kulttuurin.

Opinnot ovat investointi

Visiossani vuonna 2030 työssä hankittu osaaminen on nostettu keskeiseen rooliin. Osaamista on mahdollista päivittää elinkaaren eri vaiheissa. Perustili toimii elinikäisenä koulutustilinä, jota työnantaja tai valtio voivat rahoittaa. Aikuisuuden kynnyksellä opintotuki maksetaan perustilin kautta. Osaamista arvostetaan myös ilman muodollista pätevyyttä: yhä useampi voi taas oppia alansa huipuksi työn kautta ja töitä tekemällä. Jähmeistä pätevyysvaatimuksista on luovuttu – osaaminen, asenne ja tekeminen ratkaisevat!

Opettaja on maailman tärkein ammatti. Tiedon ja osaamisen välittäminen on arvokkainta, mitä ihminen voi toiselle tehdä.

Tehokkaan oppimisen kannalta tarvitsemme niin teknologia-avusteisuutta, etäkursseja ja itseohjautuvuutta kuin vahvaa opettajan läsnäoloa. Opettajan ammattitaidolle, aidolle vuorovaikutukselle ja välittämiselle pitää pikemmin tehdä nykyistä paremmin tilaa. Ihmisen luonnollinen monopoli on kyky olla läsnä; teknologia hoitakoon kaiken muun. Mitä pienemmästä oppijasta on kyse, sitä vahvemmin on opettajan oltava turvana oppimisprosessissa, ja vähän elämässäkin. Myös toisella asteella, erityisesti ammattikoulutuksessa, on väärin säästää lähiopetuksesta.

Verkkokurssit demokratisoivat opetusta, mutta niiden vaatimaton suorittamisaste ja heikko sitouttaminen kertovat karua kieltään: vain motivoitunut opiskelija kahlaa kurssin läpi oli se kuinka ilmainen tai hieno tahansa. Verkkokurssin hyvä puoli on kuitenkin se, ettei alhainenkaan suorittamisaste välttämättä haittaa, sillä opetuksen rajakustannus on käytännössä nolla.

Huippuosaamiseen ja -tutkimukseen panostetaan yliopistoissa, jotka keskittyvät omaan erikoisosaamiseensa ja kansainväliseen yhteistyöhön. Perustutkimukseen siirretään pääomia myymällä valtion omaisuutta ja vapauttamalla pääomia Sitrasta.

Meidän on selkiytettävä opintojen investointiluonnetta. Kaikilla on oltava yhtäläinen mahdollisuus korkeakouluopintoihin, mutta korkeakouluun on tultava tekemään töitä. Tavoitteena pitää olla kandivaiheen opintojen ripeä suorittaminen, jonka jälkeen siirrytään työelämään. Osaamista päivitetään läpi työelämän.

Opettamiseen keskittyvien korkeakoulujen perusrahoituksen on tapahduttava yhä laajemmin vaikuttavuuden pohjalta. Keskeisenä kriteerinä on työllistyminen opintojen jälkeen. Opiskelijoilla on kannustin suorittaa kandidaattitason opinnot ripeästi. Kaikista ei tarvitse tulla maistereita, mutta niistä joista tulee, tulkoon maailmanluokan maistereita!

Entisen Helsingin yliopiston rehtorin Kari Raivion sanoin,

”Jos pitäisi sanoa, mikä on yliopiston tärkein tuote, se ei ole tieteellinen julkaisu, joista valtaosa on yhdentekeviä ja liian suuri osa jopa vääriä. Yliopiston tärkein tuote on hyvin koulutettu nuori ihminen, joka kävelee ulos yliopistosta, menee yhteiskuntaan ja muuttaa maailmaa.”

Visio 2030

Tavoite

Suomi on huippuosaajien maa. Tunnustamme moninaiset ja yhä yksilöllisemmät reitit osaajiksi. Panostamme laadukkaaseen varhaiskasvatukseen ja satsaamme mahdollisuuksien tasa-arvoon kaikille lapsille. Peruskoulu kunnioittaa käytännönläheisyyttä ja erilaisuutta. Lapsille opetetaan logiikkaa, historiaa, vuorovaikutusta, luovuutta ja arjen taitoja. Sallimme työssäoppimisen ja uudet alut kaikissa ikäluokissa. Korkeakoulutuksessa satsataan opetukseen ja tutkimuksen laatuun. Yhä useampi haluaa tulla Suomeen opiskelemaan jäädäkseen tänne rakentamaan parempaa huomista. Yliopistoyksikköjä on karsittu. Vain muutama yliopisto keskittyy jatkossa tutkimukseen, mutta ne on pääomitettu kunnolla, ja niistä jokainen on maailman sadan parhaan yliopiston joukossa.

Askelmerkit

• Oppisopimuskoulutus, koulutussopimus ja työssäoppiminen osaksi kansallista opetus- ja osaamiskulttuuria. Sallitaan laaja paikallinen sopiminen ja säädetään kansallinen vähimmäispalkkalaki.
• Mahdollistetaan osaamisen sertifiointi läpi työelämän.
• Selvitetään Suomen peruskoulun onnistuminen. Miksi erityisesti pojat syrjäytyvät? Miksi niin moni ”kympin tyttö” masentuu jo teini- tai opiskeluiässä? Näin ei voida jatkaa. Asetetaan asiantuntijaryhmä työstämään peruskoulun tulevaisuus-strategia.
• Korkeakouluihin vaivattomasti sisään ja kandin jälkeen ulos.
• Maisteri- ja tutkijakoulutus siirretään huippuyksiköihin. Säädetään kokeilumielessä osittaiset lukukausimaksut suosituimmille opintoaloille – kuten lääketiede – siten, että valtio lainaa koko summan pehmeällä lainalla. Ihminen maksaa lainan takaisin vain, jos elinkaaren aikana ansaitsee tarpeeksi.
• Tuodaan perustili opintojen aikaiseen rahoitukseen ja jalostetaan siitä koulutustili elinikäiseen oppimiseen.